|
23.-24.6.2007 HENRI SIJOITTUI AASIAN FORMULA 3 PACIFIC SARJASSA TOISEKSI

Henrin kommentit kilpailusta
Aluksi Kiinaan tullessani jouduin makaamaan huoneessani kipeänä kolme päivää,
jolloin ensimmäinen testipäivä jäi ajamatta. Toivuin kuitenkin kahdelle
viimeiselle testipäivälle ja saimme ajettua tarpeeksi kierroksia. En tiedä
verottiko kipeänä oleminen ajosuorituksia, mutta omasta mielestä ajaminen ei
tuntunut huonolta. Aika-ajoissa en päässyt vaihtamaan toisia uusia renkaita,
jolloin kierrosaikani olisi uskoakseni parantunut. Näin jäinkin paalupaikasta
neljä sadasosaa, mikä riitti toiseen lähtöruutuun.
Kaksi ensimmäistä starttia olivat hyvin samanlaisia. Startissa jouduin taistelemaan tiimikaverini Moreno Soeprapton kanssa ja välillä jkierroksen ajan. Sinä aikana sarjajohtaja Dillon Batistini pääsi noin 150m karkuun. Kun olin jättänyt Morenon pysyvästi taakseni, alkoi raivoisa takaa-ajo. Molemmissa kisoissa sain Dillonin kiinni aivan viime kierroksilla, jolloin en enää kerennyt yrittämään ohitusta. Harmitti kun Dillon pääsi aina alussa karkuun, niin oli iso työ ajaa yli 100 metriä eroa kiinni.
Kolmannessa ja kauden viimeisessä startissa mahdollisuuteni olivat jo aika
pienet, mutta teoriassa mestaruus oli vielä mahdollinen. Jos Dillon olisi
huonomalla sijalla kuin viisi ja minä voittaisin, niin se riittäisi mestaruuteen. Startin jälkeen pidin kakkospaikkani ja ajoin Dillonin kiinni. Taistelimme usean kierroksen ajan ohitellen toisiamme, jolloin Dillon pyörähti yhdessä ohitustilanteessa kun yritti estää minun ohitustani. Pääsin jatkamaan matkaa, mutta tipuin ohitustilanteen takia toiseksi ja näin peileistä Dillonin pyörähtäneen. Hän kuitenkiin pääsi jatkamaan matkaa ja tuli maaliin viiden
joukossa. Moreno oli karannut sen verran kauas kärjessä, sillä aikaa kun kisailimme Dillonin kanssa, etten saanut häntä enää kiinni.
Olin tietysti kovasti pettynyt toiseen sijaan sarjassa, koska selkeänä
tavoitteenani oli voittaa mestaruus ja olin vain kolme pistettä kärkeä perässä
ennen viimeistä kisaa. Mutta näin kävi tällä kertaa ja tästäkin kaudesta
opittiin paljon asioita. Hyvääkin oli paljon tällä kaudella: viisi voittoa,
kaksi paalupaikkaa, yhteensä kymmenen palkintopallisijoitusta ja kahdeksan
kilpailun nopeinta kierrosaikaa. Olin todella tyytyväinen tiimiini ja
mekaanikoiden tekemään työhön. Meillä oli hyvä meininki kisoissa ja hyvä
ilmapiiri tiimin sisällä, vaikka tiimipäällikköni Mark pudistelikin silloin
tällöin päätään, kun olin parissa kolarissa mukana ja sarjapisteet menivät
kaivosta alas. Mutta korvaukseksi Markille, sain Indonesiassa tavoitellun
triplavoiton ja Presidents Cupin voiton, joka kuuleman mukaan vähensi Markin
harmaita hiuksia päässään.

Kiitän myös kaikkia yhteistyökumppaneitani, jotka ovat tukeneet minua tällä kaudella!
Tämä oli paras kauteni tähän mennessä ja suunta näyttää hyvältä. Seuraavalle
kaudelle on eri vaihtoehtoja, joita tällä hetkellä pohdimme ja katsomme mikä
on parasta urani kannalta.
Klikkaa tästä nähdäksesi lisää kuvia
|