|
11.-13.5.2007 Henri voitti kaikki kolme Indonesian starttia sekä President
Cupin!

Ennen kauden kolmatta kilpailua Henri oli sarjapisteissä
toisena, 28 pistettä kärkeä perässä. Indonesiassa Henri voitti kaiken
mahdollisen. Aika-ajojen paalupaikka, kolme kilpailuvoittoa, President Cupin
voitto ja sen lisäksi jokaisesta startista vielä kilpailun nopeimmat
kierrosajat, joista jokaisesta saa yhden lisäpisteen. Henri on enää vain kolme
pistettä sarjan ykköstilasta, kun yksi osakilpailu on vielä ajamatta.
Henrin kommentit kisaviikonlopusta

Ennen tätä kilpailua piste-ero kärkeen oli aika suuri.
Dillon Batistini johti 28 pisteellä. Tiesin ennen kisoja, että minun on
voitettava ja lyötävä Dillon jokaisessa lähdössä. Uskoin voittooni kyllä koko
ajan, mutta paineet olivat kuitenkin suuret. Kun olin ollut melkein jokaisen
harjoituksen nopein ja ajanut aika-ajoissa paalupaikan 0,8 sekunnin erolla
seuraavaan, olo alkoi helpottua vähäsen. Silti mitään ei oltu vielä saavutettu.
Ensimmäisen startin hoidin hyvin alusta loppuun asti ykkösenä ilman ongelmia.
Puristin ensimmäiset neljä kierrosta täysillä, ja kun näin muiden jäävän kauas
taakse, aloin säästämään renkaita seuraavaan starttiin ja ajoin ilman virheitä
maaliin ykkösenä. Dillon sijoittui tässä kisassa kakkoseksi, joten sain häntä
kiinni kuusi pistettä.

Toisen kisan startissa renkaani sutivat liikaa ja Dillon
pääsi ohitseni ensimmäiseen mutkaan kiihdyttäessä. Yritin heti seuraavassa
kurvissa ohittaa hänet takaisin, mutta Dillon blokkasi yritykseni ja kurvini
meni leveäksi, jolloin takana ajanut Indonesian Moreno Soeprapto pääsi
ohitseni. Tipuin kolmanneksi ja Dilllon pääsi kärjessä karkuun. Kierroksen
jälkeen renkaani alkoivat taas toimia, ja otin Morenon ja Dillonin kiinni.
Molempien ohittaminen oli ison työn takana. He blokkailivat todella paljon
radalla, jonka takia tiukassa ohituksessa Dillonista osuimmekin hieman yhteen.
Kun pääsin takaisin kärkeen, en katsonut enää taakse ja ajoin karkuun ja
maaliin ykkösenä. Moreno oli toinen ja Dillon kolmas.

Kolmannessa startissa sain hyvän lähdön ja pidin
ykköspaikkani ensimmäiseen kurviin mentäessä. Tämäkään kisa ei ollut helppo,
sillä Moreno oli säästänyt uudet renkaat viimeiseen starttiin, kun taas itse olin
käyttänyt kaksi uutta lisärengasta edellisessä startissa. Tiesin Morenon
yrittävän iskeä heti alussa hyvien renkaidensa takia. Tällä kertaa ei tarvinnut
enää säästellä renkaita seuraaviin lähtöihin, joten puristin koko kisan niin
kovaa kuin pystyin ja sain pidettyä Morenon takanani Dillonin seuratessa
kolmannella sijalla. Kyllähän siinä tuli sitten turvallinen viiden sekunnin ero
kakkoseen, mutta jatkoin täysillä ajamista, koska halusin saavuttaa kilpailun
nopeimman kierrosajan, josta saa yhden lisäpisteen. Viidentoista kierroksen
jälkeen tulin ykkösenä maaliin, Moreno kakkosena ja Dillon kolmantena. Rankkoja
viikonlopun kisat kyllä olivat, kun lämmintäkin oli 34 astetta ja autossa vielä enemmän!
Ajaessa kuumuutta ei tosin huomaa eikä muitakaan rasittavia tekijöitä, mutta kilpailun
jälkeen seistessään palkintopallilla huomaa, että kisa on ollut kaikin puolin todella kuluttava.

Olen todella tyytyväinen koko viikonloppuun, itseeni ja
tiimin tekemään työhön. Tallini Team Goddard on ollut todella hyvä koko kauden
eikä tämänkään viikonlopun harjoituksissa sekä kisoisssa ollut mitään ongelmia.
Kauden seuraava sekä samalla viimeinen osakilpailu ajetaan Kiinan Zhuhaissa 23.-24.6,
missä ratkeaa Aasian Formula 3 Pacific -sarjan mestaruus. Tavoitteena on voittaa
sielläkin kisat, mutta tärkein on kuitenkin katsoa sarjapisteitä
mestaruustaistelun kannalta ja voittaa Dillon. Kiitokset kaikille tukijoille
menestyksestä!

Klikkaa tästä nähdäksesi lisää kuvia
|