|
Henri ajoi Zhuhaissa lähes sekunnin erolla paalupaikalle ja
maaliin toisena.

Edellisessä kisassa voiton ja paalupaikan ajaneen Henrin tavoitteena
oli uusia sama temppu uudestaan Zhuhain radalla ajetussa kauden
kolmannessa osakilpailussa. Lähdin voittoa hakemaan kisasta, koska
auto on toiminut hyvin ja yhteistyö tiimin kanssa on pelannut.
Aika-ajo ajettiin hyvin liukkaalla sadekelillä, missä Henri oli
suorastaan ylivoimainen muihin nähden. Ero aika-ajossa toiseksi
tulleeseen oli n. 0,8 sekuntia ja muut olivatkin jo sitten yli
sekunnin päästä Henristä.
Molemmat kilpailulähdöt oli tarkoitus ajaa sunnuntaina, mutta
sunnuntain ensimmäinen lähtö peruutettiin kokonaan,
kilpailunjärjestäjien mielestä, liian kovaan vesisateeseen. Henri oli
tyytymätön kilpailunjärjestäjien ratkaisuun. Kyllä siellä mielestäni
olisi hyvin voinut ajaa. Jos siellä oli joillekin liikaa vettä, niin
olisivat sitten ajaneet hiljempaa. Olisin varmasti voinut voittaa
sadekelin kisan, kun olisin lähtenyt vielä paalulta. Sadekelin
vauhtini oli sen verran hyvä.
Toista starttia päästiin ajamaan myöhemmin melkein kuivalla radalla.
Henri sai hyvän startin paalupaikalta ja oli menossa muilta karkuun,
kun kilpailun loppupuolella turva-auto tuli radalle. Kun turva-auto
lähti pois radalta oli jäljellä vielä kolme kierrosta. Koko kilpailua
johtaneen Henrin ainut hidas paikka oli kurvi, jossa oli vettä
radalla. Siellä toisena tullut Pekka Saarinen sai Henriä hieman
kiinni.
Pekka pääsi kurvin ulostulossa rinnalleni ja ajoimme suoran
rintarinnan seuraavaan kurviin, jonka jarrutuksessa Pekka oli puoli
autonmittaa edelläni. Menin kurviin sisään ensimmäisenä, ja huomasin
samalla keltaisen lipun liehuvan jarrutuskohdassa. Seuraavan suoran
jälkeen päästin Pekan ohitseni, koska keltainen lippu liehui
jarrutuspaikassamme. Maaliin tulin toisena. Myöhemmin kilpailun
jälkeen Pekka Saarinen teki protestin minua kohtaan keltaisen lipun
takia. Tuomaristo ei hyväksynyt ajoani, vaikka päästin Pekan ohitseni
tilanteen jälkeen, ja sain 30 sekunnin aikasakon, jolloin olin siis
tuloslistalla 12. Harmittaahan tämä kovasti, kun toinen sija menee
tommoisen virheen takia pois. Sarjaa johtaisin parilla kymmenellä
pisteellä jos olisin ollut toinen. Mutta säännöt ovat autourheilussa
tarkat ja näistä sitä sitten oppii. Olen sarjassa kuitenkin kolmantena
ja ero ykköseen on vain kaksi pistettä.

Seuraava kisa ajetaan 23-25.6. Malesian Sepangin F1 radalla. Siellä
lähdetään voittoa hakemaan.
|